Menu

Lukupiirin antia 1.5.2016

Jeff Vandermeer: Hävitys (Like 2015)

Uuskumman edelläkävijän, Jeff Vandermeerin, Eteläraja-trilogian ensimmäinen osa sijoittuu jonkinlaisen ympäristökatastrofin aikaansaamalle Alue X:lle, jonne lähetetään poikkitieteellinen tutkimusryhmä tutkimaan… jotain. Kirjan takakansi tuntuu lupailevan kauhua, mutta tarina on enemmän kummallinen kuin pelottava. Outoutta tarjoavat Alue X:llä niin floora, fauna kuin muukin eliöstö, eivätkä rakennuksetkaan ehkä ole aivan sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää.

Alku tuo jostain syystä mieleen TV-sarja Lostin – mikä ei ole kohteliaisuus. Ollaan jossain autiolla, pahaenteisellä alueella, kimppuun käy kummallisia eläimiä ja lukijalle tarjotaan hyvin vähän taustoja. Luotin kuitenkin siihen, että Vandermeer tietää, mihin tarina on menossa, ja että jossain vaiheessa esiin nouseviin kysymyksiin annetaan edes jonkinlaisia vastauksia. Hävitys osoittautui onneksi luottamuksen arvoiseksi, ja enemmän selityksiä on toivottavasti tarjolla trilogian kahdessa jälkimmäisessä osassa. Toinen osa, Hallinta, on ymmärtääkseni kerrottu Hävityksen tutkijoiden työnantajan näkökulmasta, kun taas Hyväksyntä seuraa molempia aikajanoja rinnakkain. Kirjassa oli useita ärsytyksen aiheita. Jostain käsittämättömästä syystä ryhmän tiedenaiset ovat valmiita sietämään työnantajansa taholta kummallisia ja typeriä sääntöjä (heitä on muun muassa kielletty käyttämästä nimiä tai keskustelemasta saamistaan tuloksista) ja sitä, ettei heille kerrota juuri mitään heidän työtehtävistään, vaikka heidän on toimittava täysin vailla kontaktia ulkomaailmaan. Jotkut ryhmän jäsenet näyttävät välillä pystyvän melkoisiin tieteellisiin urotöihin suhteellisen alkeellisella tutkimuskalustolla aina, kun juoni sitä vaatii. Myönteisiä asioita olivat luontokuvaukset ja yleensä kuvaus ihmisen haltioitumisesta mielenkiinnon kohteistaan. Ryhmän jäsenten välinen epäluulo on rakennettu melko tehokkaasti, ja biologin ja maanmittaajan toiminta tuntuu heidän tilanteessaan uskottavalta. Psykologin kohdalla olisi ehkä mukava tietää hieman enemmän siitä, millaisella ajatustenkululla hän perustelee toimintaansa itselleen, mutta kaikki näytetään vain biologin silmin.

Hävityksessä on pitkiä kappaleita ja vielä pitempiä lukuja. Se toimiikin paremmin luettuna pitemmissä pätkissä kuin unilukemisena. Ensimmäisessä persoonassa kerrotun tarinan näkökulmahahmona toimiva biologi tuntuu alussa melko etäiseltä ja toteavalta, mutta tyyli on perusteltu hyvin ja hahmoon tulee tarinan kuluessa mukaan inhimillisyyttä. Mielestäni kirja paranee muutenkin loppua kohden: Vandermeer rakentaa tunnelmaa tehokkaasti ja juoneen tulee lisää vauhtia. Tulen luultavasti tutustumaan myös trilogian muihin osiin, vaikken varsinaisesti haltioitunut kirjasta.

-Sanna L.

No comments yet.

Vastaa