Tapahtumat
Säännöllisesti pyörivien luku- ja kirjoituspiirien lisäksi klubi järjestää mm. videoiltoja, lautapeli-iltoja ja piknikejä. Kiinnostaviin elokuviin ja teatteriesityksiin teemme ekskursioita. Vuosittaisiksi perinteiksi ovat muodostuneet esimerkiksi Star Trek ja Star Wars -päivät, Dirk Gentlyn holistinen eväsretki ja Sielun pitkä pimeä kaljahetki.
Tapahtumiin saa osallistua vaikkei olisi jäsen. Lähes kaikki tapahtumamme ovat maksuttomia, ja ekskursioiden kohdallakin annamme jäsenillemme yleensä ylimääräistä alennusta pääsylipuista. Joihinkin tapahtumiin, kuten elokuvaekskursioihin, on ilmoittauduttava etukäteen, jolloin ohjeet löytyvät aina tapahtuman ilmoituksesta.
Tulevat tapahtumat näet kalenterista. Saat kaikki tiedotteet niistä myös sähköpostilistalta ja Discord-palvelimelta.
Lukupiiri
Vuodesta 2016 alkaen lukupiiri on kokoontunut noin joka toinen torstai keskustelemaan scifistä, fantasiasta ja muusta kummallisesta kirjallisuudesta. Tapaamisista ilmoitetaan muutama viikko etukäteen, jotta kaikki ehtisivät sekä hankkia että lukea kirjan. Muutaman kerran on käynyt kirjailijavieraitakin.
Listan lukupiirissä luetuista teoksista löydät tämän linkin takaa.
Kirjoituspiiri
Kirjoituspiiri kokoontuu Discordissa joka keskiviikko klo 18:30 ja kasvotusten noin kerran kuussa. Kirjoituspiiriin voit tulla työstämään omaa projektia, osallistumaan yhteisiin kirjoitusharjoituksiin tai vaikka vain opiskelemaan.
Kirjoituspiirissä luodaan myös sisältöä Marvin-lehteen.
Päivystys
⚠️ HYYn epäonnisten kiinteistöbisnesten seurauksena HYSFKin vanha kerhohuone Mechelinkatu 3D:ssä ei ole enää käytettävissä. Toistaiseksi päivystystä ei siis järjestetä!
Vanha tuttu HYSFKin torstaipäivystys järjestetään viikoittain klo 18 alkaen kerhohuoneellamme, ellei päivämäärä ole 30.4., 24.12. tai 25.12. Päivystysaikaan voit liittyä klubin jäseneksi tai lainata kirjoja klubin kirjastosta.
Mafia
Mafia eli Helsingin scifiharrastajien säännöllinen tapaaminen on aina parittomien viikkojen torstaina klo 18 eteenpäin St. Urho’s Pubissa (Museokatu 10).
Paikalla on pääkaupunkiseudun harrastajia sekä satunnaisia vieraita provinsseista ja joskus jopa ulkomailta saakka. Tervetulleita ovat kaikki scifistä, fantasiasta, kauhusta tai jostain sellaisesta kiinnostuneet.
Conit ja messut
HYSFK pitää Helsingin Science Fiction Seuran (HSFS) kanssa myyntipöytää isommissa tapahtumissa kuten Helsingin Kirjamessuilla, Finnconissa, KauhuConissa ja Ropeconissa. HYSFKin pöydällä voit liittyä jäseneksi tai ostaa haalarimerkkejä, badgeja, kirjoja ja tietenkin Marvin-lehtiä. Jäsenet voivat noutaa viimeisimmän Marvinin ilmaiseksi.
Klubi on osallistunut myös Helsingin Finnconien järjestämiseen.

