B-elokuviin joutuneet onnettomat ihmispoloiset toimivat toisinaan hämmentävän oudoilla tavoilla ja usein kuolevat typerien virheiden takia. Virheiden, jotka olisivat helposti vältettävissä pienellä ajattelulla tai ympäristön (so. B-elokuvien) paremmalla tuntemuksella. Tuntien satunnaista sympatiaa B-elokuvissa eläviä ja kuolevia kohtaan Professional Team esittääkin nyt B-elokuvien asukeille selviytymisoppaan.

Ei se ole tuuli
– eli kuinka nähdä maailma uudella tavalla

B-elokuvissa toimiessa täytyy koko ajan pitää mielessä että mitään ei tapahdu sattumalta. Kaikki, alkaen ikkunaluukkujen paukkumisesta ja sateisesta ilmasta tarkoittaa jotakin. Esittelemme tässä artikkelissa joitakin tähän ajatustapaan johdattelevia huomioita.

Heti alkuun on mainittava, että se ei koskaan ole tuuli (ainakaan toisella kerralla). “Se” ei myöskään ole mielikuvitusta, huhupuhetta tai taikauskoa. Sen sijaan se voi hyvin olla esimmerkiksi kuolleista herännyt sarjamurhaaja, jättiläiskurkku ulkoavaruudesta tai muuta hämmentävää. Älä hätäänny! Selvittäessäsi, mikä se tarkalleen ottaen on, luota hullujen, lasten ja uskovaisten puheisiin. Kaikki mitä kadulla vastaantuleva kylähullu sinulle selittää on totisinta totta: usko ennen kuin on myöhäistä.

Tieteelliset selitykset voit sen sijaan unohtaa – pistä toivosi ennemmin vaikka onnenamulettiin. Karta yleensäkin tiedettä ja (erityisesti saksalaisen aksentin omaavia) tiedemiehiä. Vierailu tutkimuslaitoksessa, ydinvoimalassa tai vastaavassa on hälyttävän itsemurhahakuista toimintaa.

Hautuumaat eivät ole hauskoja paikkoja
– eli miten välttää yliluonnollista

Edellämainittujen tutkimuslaitosten lisäksi on syytä välttää goottilaisia linnoja ja kartanoita, kyliä ja pikkukaupunkeja, luolia ja metsiä (erityisesti leppämetsiä), peltoja ja soita sekä Hong Kongia ellet ole aseettomien taistelulajien ja/tai aseenkäytön mestari. Jos paikkaa ei tunnu löytyvän kartalta niin siellä käyminen ei tule olemaan virkistävä kokemus -luota meihin. Hautausmaista ja -holveista ei tarvinne mainita muuta kuin että havaitessasi sellaiseen tilapäisessä mielenhäiriössä menneesi palaa heti takaisin omia jalanjälkiäsi mihinkään koskematta (varsinkin jos hauta on egyptiläinen).

Muita vältettäviä paikkoja: Keski-Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka, Afrikka ja Aasia. Aasian maista on Japani erinomaisen kehno ja Tokio suorastaan surkea matkakohde (sitävastoin japanilaiselle rakennustyömies on loistava uravalinta). Jos kuitenkin joudut Tokiossa käymään niin varaa ajoissa paikka väestönsuojasta. Etelä-Euroopan lomakohteet ovat melko turvallisia, kunhan et vuokraa venettä käydäksesi läheisillä saarilla tai järvellä. Myös etniset ghetot ovat hyviä asuma-alueita.

Niin kotona kuin muidenkin luona on kellarin olemassaolo syytä unohtaa. Samoin elämäsi on onnellisempaa ilman kaivoa.

Liikkuessasi paikasta toiseen käytä joko omaa autoa tai julkisia liikennevälineitä -kuitenkin ainoastaan hyvin tunnettujen, luotettavien yhtiöiden palveluita. Pysyttele pääteillä, älä eksy pikkuteille, oikoteille tai aavikoille. Ota ennemmin se pitkä kuin se mielenkiintoinen reitti. Jos tien varressa näkyy hakaristikuvioista romua niin aja ohi vain – älä pysähdy. Älä ota liftareita äläkä missään tapauksessa liftaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Yövy hotelleissa (mitä isompi sen parempi), älä motelleissa.

Herra Alucard? A-l-u-c-a-r-d?
– eli miten pitkittää elämäänsä

Ensi alkuun annettakoon lisäys edellämainittuun lasten uskomiseen: varo vakavia pikkulapsia äläkä kuuntele heitä. Vältä eläimiä (paitsi kissoja), outoja valoja ja ääniä, lasimaisesti tuijottavia ja mekaanisesti puhuvia ihmisiä sekä hovimestareita, etenkin kyttyräselän omaavia.

Älä luota kehenkään jonka nimi on Igor ja suhtaudu yleensäkin epäilevästi oudonnimisiin ihmisiin: etsi anagrammit. Jos isäntäväkesi näyttäytyy vain öisin niin lähde heti aamulla sanaa sanomatta. Suosi valkosipulia ja katso tarkkaan mistä otat puut nuotioosi. Krusifiksia tai ylipäätänsäkään mitään amulettia tai kaulakorua ei kannata riisua yöksi; varmista aina lähtiessäsi ottaneesi sen mukaan.

Älä leiki spiritismillä tai saatanapalvonnalla – ouija-lauta on oikeastaan aika ikävä kapine. Opiskele tarpeeksi latinaa, älä kuitenkaan liikaa. Älä lue ääneen vanhoista kirioista, seinistä tms. ja pysyttele erityisesti erossa ihmisnahkaan sidotuista kirjoista, joiden nimi alkaa “Necro”. Älä osta käytettyä tavaraa (erityisesti antiikkiesineet ovat usein kirottuja), mutta älä mene mukaan uusimpaan muotivillitykseenkään. Jos huonosti tuntemasi ihminen antaa sinulle jotain, heitä se heti pois, esimerkiksi etäisen enon testamenttaamaa taloa ei kannata edes käydä katsomassa.

Poisheitettyjen tavaroiden salaperäinen palaaminen ei ole hyvä merkki. Jos ystäväsi kutsuu sinut luokseen oudolla kirjeellä ja pelkää henkensä puolesta niin älä mene: tulet kuitenkin myöhässä. Osoitteen vaihdossa saattaisi sen sijaan olla järkeä.

Jos sinua pyydetään liittymään outoon veljeskuntaan, salaseuraan tms., pyydä saada miettiä asiaa yön yli ja lähde kauas pois niin pian kuin voit. Suora, rehellinen kieltäytyminen on erittäin haitallista terveydellesi.

Sairastuessasi tai haavoittuessasi käy yleisellä lääkäriasemalla, hyvämaineisellekaan yksityiselle klinikalle ei kannata uskaltautua. Vaadi että sinua hoitaa hoitaja, ei tohtori: tohtoreita kannattaa muutenkin välttää viimeiseen asti.

Käytä portaita, älä koskaan hissiä. Älä käy suihkussa tai yleensäkään esiinny vähissä vaatteissa. Kuutamouinnista selviytymistodennäköisyys on pieni. Rakastella saa, kunhan ei ole teini- ikäinen (eikä tee sitä prostituoidun kanssa). Kesäleirit, telttaretkeily, nummilla kävely ja yleensäkin ulkoilmaelämä on syytä jättää taakseen. Muista täysikuut! Jos taivaalla on täysikuu kahtena tai useampana perättäisenä yönä niin tilanne on vakava (ks. myös miten välttää yliluonnollista).

Älkää hajaantuko!

Erikoisvinkki 70-luvun elokuviin
– eli kulttuurihistorian ihmeitä

Jos huomaat olevasi 70-luvun elokuvassa niin luovu toivosta ja ammu itsesi. Säästyt paljolta vaivalta.

Kuka minä olen?
– eli johdanto kausaliteetin ihmemaahan

Jos haluat selvitä hengissä et saa olla vitsiniekka, rikas, lihava, macho, ilkeä tai kovin ruma. Jos olet ainoa nainen miesseurassa niin voit huoahtaa helpotuksesta: olet kuolematon -kunhan et ole kevytkenkäinen tai pukeudu liian seksikkäästi. Jos taas olet ainoa tietyn etnisen vähemmistön edustaja valkoisessa seurassa niin kirjoita jäähyväiskirje, muuhun ei ole aikaa. Jos tilanne vaikuttaa toivottomalta niin ala välittämään pikkulapsista ja selviät varmasti (erityisen tehokasta jos olet aiemmin inhonnut lapsia).

Ei-suositeltavia ammatteja ovat vartija (pahin kaikista), poliisi ja sotilas, erityisesti kenraali. Kenraalina parannat mahdollisuuksiasi ratkaisevasti hylkäämällä kaikki outojen projektien apurahahakemukset (esim. kuolleiden herättäminen henkiin supersotilaiksi ei loppujen lopuksi ole kovin hyvä idea). Tiedemiehen ja papin uraa harkitsevan kannattaa laatia testamentti ajoissa – etenkin kun opiskelijaelämäkin on hengenvaarallista. Emme suosittele myöskään astronautiksi tai prostituoiduksi ryhtymistä: astronautteja uhkaavat ne moninaiset vaaralliset oliot ja ilmiöt joita avaruus on tulvillaan, prostituoituja nyt tapetaan muuten vain.

Jos nyt kuitenkin olet jotain edellämainituista niin voit parantaa mahdollisuuksiasi puhumalla kunnioittavasti Jumalasta tai yliluonnollisesta; varsinainen uskoon tuleminen sen sijaan on kohtalokasta.

Kas, onpa hassua
– eli mistä huomaa olevansa pulassa

Jos sähkölaitteet menevät itsestään päälle tai sammuvat omia aikojaan, jos kellot pysähtelevät, jos uskonnollinen materiaali ei tunnu viihtyvän (esim. krusifiksit kääntyvät ylösalaisin tai Raamattu savuaa), jos televisiosta näkyy outoja kanavia niin LÄHDE HETI PAKKAAMATTA JA TAKAISIN KATSOMATTA!

Huolestu jos lääkäri sanoo diagnoosissa olevan jotain outoa tai ennustaja vaikenee kesken ennustuksen ekä suostu puhumaan asiasta enempää (yleensähän ennustajien luona ei kannata käydä; lääkäreistä ks. miten pitkittää elämäänsä). Jos oudosti pukeutuneet ihmiset (tai itse asiassa ketkä vain) seuraavat sinua kadulla on niinikään syytä huoleen. Itsensä näköisen muotokuvan löytäminen ei tuo onnea, saati sitten pitkää ikää.

Jos vastassasi on omaleimainen sarjamurhaaja niin voit yhtä hyvin luovuttaa sillä menehdyt kuitenkin jatko-osassa.

Mikä sitten on turvallista?
– eli miten selvitä helpolla

Varmimmin säilyt hengissä toimimalla munkkina (ei pappina!) jossain Etelä-Euroopan lomakohteessa tai olemalla paljon tulivoimaa omaava nuori etnisessä ghetossa.

Sisäistämällä nämä perusohjeet selviät suurimmasta osasta B-elokuvia hengissä. Tärkeintä on omaksua oikea, sopivalla tavalla paranoidi ajattelutapa.


Ohessa muutama kysymys, joiden avulla voit koetella taitojasi.

Kysymys 1

Matkailet Transylvaniassa ja olet eksynyt keskellä yötä (täysikuu) jonkun salaperäisen aatelisen linnaan, josta paikalliset eivät halua puhua ja jota kaikki karttavat kuin ruttoa. Olet harhaillut kellariin, jossa on avoimessa ruumisarkussa luuranko puukeppi rinnassaan. Mitä teet?

  1. Otat kepin pois ihan vain mielenkiinnosta.
  2. Otat kepin rakentaaksesi nuotion.
  3. Käännyt ympäri ja poistut rauhallisesti. Etsit majatalosi ja lähdet seuraavana päivänä maasta palaamatta koskaan.
  4. Lähdet pois tullaksesi päivällä uudelleen.

Kysymys 2

Olet liftaamassa ja sinut kyytiin poiminut mies rupeaa puhumaan läheisellä kesäleirillä tapahtuneista murhista. Miten toimit?

  1. Kuuntelet rauhassa ja kesäleirin jäätyä kauas taakse pyydät saada poistua kyydistä.
  2. Toimit ennaltaehkäisevästi ja tapat kuljettajan.
  3. Hyppäät heti ulos autosta.
  4. Rupeat puhumaan Jumalan armosta.

Kysymys 3

Olet joutunut hullun tiedemiehen vangiksi. Seisot ystävinesi maailmanvaltaukseen tarkoitetun laitteen vieressä tiedemiehen paljastaessa suuruudenhulluuttaan pitkällisessä monologissa. Mikä on sopivin toimintatapa sinun ja ystäviesi hengen pelastamiseksi ja vapaan maailman tulevaisuuden turvaamiseksi?

  1. Kolkata tiedemies tajuttomaksi ja viedä hänet oikeuden eteen.
  2. Kuunnella monologi loppuun ja keskustella siitä ystävien kanssa vankityrmässä.
  3. Vetää laitteen itsetuhovivusta ja juosta pakoon.
  4. Vakuuttaa tiedemiehen palvelijat siitä että hän on täysi mielipuoli ja suostutella heidät puolellesi.

Kysymys 4

Työskentelet kuljetusyhtiössä ja olet viemässä puista laatikkoa junalla Vladivostokista Pietariin. Asema-alueella luoksesi tulee epämääräisen näköinen, kiiluvasilmäinen ortodoksimunkki selittämään että laatikko on epäpyhää ja se pitää tuhota. Paikalle saapuu myös toimeksiantajasi, englantilainen tiedemies, joka pyytää olemaan välittämättä paikallisesta taikauskosta ja vakuuttaa laatikon sisältävän ihmiskunnalle tärkeää tieteellistä materiaalia. Miten toimit?

  1. Tuhoat laatikon välittömästi.
  2. Pyydät miliisin paikalle ja avaat hänen kanssaan laatikon.
  3. Nostat laatikon junaan ja lähdet asianmukaisesti viemään sitä Pietariin.
  4. Pakenet paikalta.

Vastaus 1

Oikea vaihtoehto on 3. Vaikuttaa helpolta, eikö totta? Silti monille kompastuskivi.

Vastaus 2

Valinta on merkityksetön. Et ollut tarkkaavainen: olisi pitänyt olla liftaamatta.

Vastaus 3

Saattaa kuulostaa oudolta, mutta kokemus on osoittanut parhaan toimintatavan olevan 2.

Vastaus 4

Vastaus ei ikävä kyllä mahtunut Marvinin tähän numeroon, ks. Marvin 2/94.


Suunnitellut Professional Team
Toteuttanut Jukka Räsänen